Kipu

Mua sattuu.
Mä vastustan sitä.
Sit mä vastustan sitä,
et mä vastustan sitä.
Ja sit mua sattuu ja vituttaa.

Alkuperäinen kipu jää tällöin helposti tuon uuden vitutuskivun taakse piiloon, jolloin olen luonut uuden ongelmakerroksen lisää. Ei siis kannata vastustaa? Helpommin sanottu kuin tehty…

Miksi edes vastustaisin kipua? Jos potkaisen varpaani johonkin niin että sattuu, yleensä suutun ensin itselleni tai maailmalle että niin kävi. Pian kuitenkin asenteeni muuttuu myötätuntoisemmaksi. Hoivaan siis ennemmin kuin vihoittelen. Pehmenen hiukan ja olo helpottaa. Parasta hoitaa saatu haava, eikä jäädä jumiin siihen että “vittukun noin piti käydä, ei pitäisi joutua kokemaan tommoista”. No nyt koettiin, joten olennaisempaa on kysyä: miten tästä eteenpäin?

Tuo asennemuutos tapahtuu minussa paljon helpommin – jopa itsestään – kun kyseessä on esim. varpaan potkaiseminen seinään, verrattuna niihin tilanteihin joissa kipu on psyykkisempää / henkisempää. Miksi näin?

Tapaus A (varvas) lienee noista kaikin puolin selkeämpi kokemus. Kivun syy on silloin helpompi paikantaa ja sitä myöten on mahdollista tehdä suuntaa-antava arvio paranemisajasta ja luottaa siihen että olo kyllä paranee pian.

Kivussa hankalimpia puolia on nähdäkseni se, että se jatkuu tulevaisuuteenkin, tuoden mahdollisesti sivuvaikeuksia mukanaan. Kyllä tämän häviävän lyhyen hetken kestää vaikka mitä, kunhan nyt seuraavassa hetkessä on jo helpompaa.
Kivun jatkumista ja mahdollista eskaloitumista on joskus vaikea arvioida. Varsinkin silloin kun kivun syy on epäselvä tai monimutkainen.
Sellaisissa tilanteissa löydän usein itseni suhtautumasta kuin kipu olisi jatkumassa lähestulkoon ikuisesti ja kaikki olisi pelkkää paskaa nyt ja aina. Se on kuin maalaisi koko olemassaolon sillä kivulla ja se on aika synkkä näkymä. En tietenkään tietoisesti allekirjoita tuollaista ennustetta, mutta silti automaattiohjaukseni toimii ikään kuin tuollaisen uskomuksen mukaisesti.
Nykyään osaan onneksi jonkin verran muistuttaa itseäni siitä että kipuni, kuten muutkin kokemukset, ovat väliaikaisia. Se helpottaa, mutta usein palaan vahingossa tuohon syvällä istuvaan skriptiin joka maalaa kaiken synkäksi. Täytyy kai jaksaa jatkaa muistuttamista.

Mulla on jo ihan hyvä olo, ei niin huvittais kirjottaa enää.

Yksi tekosyyni vastustamiselle liittyy jotenkin siihen että hyväksyminen muka tarkoittaisi kivun juurisyyn sivuuttamista ja sitä että antaisin vain asioiden jatkaa ongelmallista kulkuaan.
Mutta oikeastaan hyväksyminen taitaa viedä huomattavasti lähemmäs juurisyitä, kun taas vastustaminen nimenomaan luo ongelman päälle lisää kipua ja ongelmaa.

Yritän usein tähän tapaan ajattelulla purkaa myös tunnetason ongelmia. En ole varma auttaako se, mutta ainakin asia tuntuu vähintään hetken selkeämmältä ja koen käsitteleväni sitä, tekeväni jotain hyödyllistä. Tavallaan vaikuttaa kyllä että olen edistynyt näiden haasteiden kanssa; kohtaamani ongelmat tuntuvat ainakin pintapuolisesti erilaisilta kuin aikaisemmat versionsa.

Ehkä ongelmien juuressa on herkkä reaktiivisuuteni tapahtumiin, tilanteisiin, tunteisiin jne… Liika samastuminen kokemuksiin? Vaiko suhtautuminen siihen kun kipua tai muuta epämiellyttävää ilmenee?

Onko nimenomaan vastustaminen kaiken kivun juurisyy?

Mitä “vastustaminen” tai “hyväksyminen” edes tarkoittaa?
Onko hyväksyminen sitä ettei yritä muuttaa asiaintilaa? Olisiko se sitten jotenkin tavoiteltavaa? Ehkäpä olisi, jostakin puhtaan transsendentaalisesta perspektiivistä, joka ottaa kaiken kokemuksen täysin samanarvoisena. Maallisemmasta perspektiivistä sillä taas todellakin on merkitystä miten asiat ovat ja miltä ne tuntuvat! Täältä käsin vaikuttaa että meidän kannattaa pyrkiä kärsimyksen vähentämiseen eikä vain jättää maailmaa rullaamaan painollaan minne sattuu.

Haluan todellakin olla muutoksen agentti joka ohjaa evoluution virtaa parhaansa mukaan!

Kai siitä on apua että voi välillä katsoa myös sieltä transsendentaalisesta pilvilinnasta maallista kipua kokemuksena muiden joukossa, yhtä arvokkaana osana elämän pakettidiiliä. Mutta en aio sen turvin jäädä kieltäytymään vastuustani.

Kiitos, helpotti.

Onko sulla jotain ideoita tällaisiin haasteisiin?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *